Moikka vaan! Päätin ottaa aiheeksi tällä kertaa vammaisen seksuaalisuuden joka vielä tänäkin päivänä tuntuu olevan todella vaiettu asia. Miksi emme saisi olla seksuaalisia olentoja? Olen tätä pohtinut pitkään omassa päässäni. Onko se joku tabu ettei siitä puhuta, joko siitä ei saa puhua tai sitten siitä ei haluta puhua. Joka tapauksessa aion nyt nostaa kissan pöydälle tästä asiasta. Eikö meillä saisi olla tunteita ollenkaan? Tiedän mistä puhun, koska olen niin paljon saanut kokea elämässä sitä että joistain asioista ei saisi puhua ollenkaan. Esimerkkinä juuri tämä seksuaalisuus ja siihen kaikki oikeastaan liittyvät jutut, kosketus jne. Haluan herättää ihmiset siihen todellisuuteen että on meillä vammaisillakin oikeutemme olla avoimia jja seksuaalisia. Ymmärrän myös hyvin sen jos se ei vain kiinnosta, se on ihan okei myös. Sitten toinen tähän asiaan liittyvä juttu: miksei koulussa opeteta kuin perusasiat, oletuksena tietenkin, että vammainen ei voi harrastaa seksiä tai olla seksuaa...
Moi vain! Eli aloitanpa esittelemällä itseni. Olen siis vuonna 1991 syntynyt mies, joka liikkuu paikasta toiseen pyörätuolilla. Itselläni on synnynäinen vamma, MMC. Suomeksi siis selkäydinkohju. Olen tälläinen vähän ehkä osittain arka tapaus, siitä joskus tulevaisuudessa. Harrastanut olen kelkkajääkiekkoa useamman vuoden joskus takavuosina, tavoitteenani on aloittaa kyseinen harrastus uudelleen, kun vain saa muutamat asiat hoidettua niin että voi taas aloittaa. Ehdin harrastaa noin 10 vuotta, ennenkuin terveyteni otti todella paljon takapakkia, jonka takia jouduin sen lopettamaan. Tällä hetkellä isona suunnitelmana on käydä datanomiopinnot loppuun, jotka siis vuosia sitten aloitin ennen kuin päätin lopulta vaihtaa merkonomiksi, josta valmistuinkin lopulta keväällä 2015. Mitähän vielä.. Ai niin, talvi taitaa tehdä tuloaan ja sehän tuottaa vaikeuksia liikkumiseeni ulkona. En pidä muutenkaan paljoa lumesta. Onhan se kivaa että on lunta, valoisuus on se tärkein pointti. Mutta sitte...